"Elämää on helppo ymmärtää, sitä määritteleviä tekijöitä on vähän. Minun elämässäni niitä oli kaksi. Isäni ja se etten kuulunut minnekään."Norjalaisen Karl Ove Knausgårdin kuusiosaisesta, norjaksi 2009-2011 ilmestyneestä omaelämäkerrallisesta romaanijärkäleestä "Taisteluni" on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa Katriina Huttusen hienoina käännöksinä. Imaisin kyseisen kaksikon, reippaasti yli tuhat sivua, niin sanotusti yhdellä hörpyllä. Olen varsin vaikuttunut.
Knausgård on omien sanojensa mukaan tehnyt "faustilaisen sopimuksen" ja päättänyt kertoa kaiken mahdollisen loppujen lopuksi varsin tavanomaisesta elämästään ympäristön reaktioista suuremmin välittämättä. Sukulaiset ja monet muut läheiset ikihyviksi suututtanut ja oikeustoimiin johtanut teko on palkittu järkälemäisellä suosiolla, joka on tehnyt hänestä Suomessakin yhden puhutuimmista nykykirjailijoista. Norjassa hänen kirjojaan on myyty jo puolisen miljoonaa. Taitavasti toteutetulle tunnustuskirjallisuudelle on niin sanotusti tilausta.
Knausgårdin kirja lähti Granta-lehden haastattelun mukaan siitä, että hän yritti vuosikausia kirjoittaa omista kokemuksistaan kumpuavaa etäännytettyä fiktiota. Siitä ei tullut mitään. Kun hän sitten alkoi kirjoittaa itsestään ja isästään heidän omilla nimillään, portit aukesivat. "Jos olisin tiennyt silloin, että se olisi alku teokselle, jonka kirjoittaminen kestäisi kolme vuotta, josta tulisi 3 600 sivua pitkä, ja joka saisi puolet perheestäni kääntämään minulle selkäni, en olisi koskaan tehnyt sitä", hän totesi Granta-lehden haastattelussa.
***
Knausgård käy läpi ristiriitaista elämäänsä useassa aikatasossa, sekoittaen perinteiseen kerrontaan omia filosofisia pohdintojaan sekä tehden yksityiskohtaista ympäristönsä ja mielensä arkeologiaa. Ykkösosassa liikutaan varsinkin todella runsaasti Knausgårdin elämän eri vaiheissa, kakkosessa vietetään selvästi enemmän aikaa lähellä Norjasta Tukholmaan muuttaneen kirjailijan "nykyhetkeä".
Kokonaisuus (jo kahden osan perusteella…) synnyttää varsin uniikin sukellukseen siihen, millaista on klassisen sivullisen lapsuus, nuoruus ja aikuisuus nykyajan Pohjoismaissa. Kuvatuiksi tulevat lapsuuden maaginen maailma, teiniajan pussikaljailut ja teinirakkaudet, tuskainen tarve jättää oma jälki historiaan, kaupunkilaisen lapsiperheen arki, taidepiirien dynamiikka kuin perhesuhteisiin ja kuolemaan liittyvät ikuiset ongelmat. Kirjassa on myös runsaasti kirjallisia pohdintoja, jotka herättävät lähes väkisin kiinnostuksen norjalaiseen kirjallisuuteen. Alkusivujen avoin nyökkäys Marcel Proustille on osuva. Tähtäimessä on yhden ihmisen universumi, jonka muoto, sen valtava massa, tekee siitä merkittävän.
Siis, kuten Proustilla tai Joycella, kirjan monumentaalisuus on keskeinen osa sen viehätystä. Ero on kenties se, että Proust ja Joyce tosin toimivat Knausgårdia enemmän myös yksittäisten lauseiden tasolla, mutta he ovatkin Proust ja Joyce.
Knausgård on tekstitasolla joskus epätasainen ja kliseinenkin, yksityiskohtaisuudessaan ja banaaleissa nuoruudenkuvauksissaan paikoitellen löysä. Dialogia on paljon, minusta minä-muotoiseen kirjaan liiankin paljon. Väliin kirjaa vaivaa pieni rankistelu, jonka vilpittömyys tuntuu ironiselle etäännyttämiseen tottuneesta vähän lapselliselta ja niin edelleen.
Nämä seikat eivät kuitenkaan poista kokonaisuuden viehätystä, itse asiassa päinvastoin. Ja toisaalta, vaikkapa 70-sivuinen kuvaus todella tylsistä teinien uudenvuodenjuhlista iskostuu lukijan mieleen suorastaan eeppisenä. Sama pätee valtavaan jaksoon, jossa kirjailijan alter ego siivoaa veljensä kanssa isoäitinsä asuntoa, jossa veljesten isä on juuri kuollut. Kuten Karl Oven ystävä Geir kirjassa toteaa:
"Osaat kirjoittaa kaksikymmentä sivua vessassa käynnistä ja saada ihmiset lukemaan sitä, kunnes heidän silmänsä kostuvat. Kuinkahan moni siihen pystyy? Kuinka moni kirjailija olisi tehnyt sen jos vain olisi osannut?"Kirjaa voisi verrata hyvään tv-sarjaan: jokin yksittäinen kohtaus tai repliikki voi olla keskeneräinen, mutta massan kautta saavutetaan aivan ennenkuulumattomia syvyyksiä.
***
"Taisteluni" toteuttaa juuri sen minkä kirjallisuus parhaimmillaan tekee, se saa tavallisen ihmiselämän tuntumaan mielenkiintoiselta ja suorastaan maagisuuteen asti merkittävältä. Se näyttää itsekeskeisen ja introverttiuteen taipuvaisen Knausgårdin sisäisen maailman monimutkaisuuden sellaisella tarkkuudella ja sitoutuneisuudella, ettei siitä voi kuin lumoutua. Knausgårdin puhuu myös paljon kuolemasta, ja sen läsnäolo täyttää kirjaa sen preesensiin kirjoitetusta alkuteemasta lähtien.
Knausgård kirjoittaa arkisiin tapahtumiin ihmeellisiä jännitteitä ja uhkaa, ja saa jännitteen pysymään kasassa ihailtavalla tavalla. Knausgård myös aistii herkästi ympäristöään. Dominoivan ja tyrannimaisen isän jatkuva tarkkailu on teroittanut hänen aistinsa, hän vaistoaa huoneiden tunnelmia ja kokee myös esineissä paljon sellaista, jota tavallinen ihminen ei viitsi tai osaa huomata.
"Kun olin hyvästellyt äidin ja hän oli käynnistänyt uudestaan pölynimurin, puin vaatteet päälle käytävässä ja lähdin ulos, niska kyyryssä tuulta päin. Isä oli avannut autotallin toisen oven ja oli juuri vetämässä ulos lumilinkoa. Autotallin soralattia oli lumeton ja kuiva, ja se tuntui minusta aina epäilyttävältä, sillä sora kuului ulos, ja ulkona sora oli lumen peitossa, niin että autotallissa vallitsi epätasapaino ulkotilan ja sisätilan välillä. Kun ovi oli kiinni, en ajatellut sitä, asia ei koskaan vaivannut minua, mutta nyt kun näin sen…"***
Nyt olisi saatava lisää. Eihän Knausgårdin äidistä ja siskopuolestakaan ole kerrottu vielä juuri mitään, vaikka isästä ja veljestä on kerrottu lähes kaikki mahdollinen. Onhan myös tiedossa, että muiden muassa kirjalle nimen lainannut Hitler ja Anders Behring Breivik ovat mukana kirjan päätösosassa, samoin ensimmäisen osan vastaanotto, eli Knausgårdin teoksesta tulee lopulta suorastaan metakirjallinen.
Mutta: Suomennoksia ei ole enempää, ja tulevien osien aikatauluista ei ole mitään tietoa. Uskaltaisikohan yrittää ruotsinnoksia, niitä on ainakin viisi…
ps Suosikkikriitikkoni, New Yorkerin James Wood, on kirjoittanut Knausgårdin kirjasta hyvän artikkelin. Se löytyy täältä. Myös Knausgårdia Ruotsissa haastattelemassa käyneen Juha Itkosen Imageen kirjoittama juttu on todella lukemisen arvoinen.
pps pitkin Norjaa ja Ruotsia pyörivän kirjan lukemisessa Googlen Street Viewsta oli korvaamatonta apua. Olipas hauska tutustua Knausgårdin Tukholmaan, Kristiansandiin ja Tromøyaan.