Humbert Humbert ja ihmisten kirjallisuudellisuus

"Olen usein huomannut, että meillä on taipumusta kuvitella ystävämme tyypiltään yhtä lopullisiksi kuin kirjalliset henkilöt ovat lukijan mielessä. Aukaisimmepa Kuningas Learin kuinka monta kertaa hyvänsä, me emme koskaan tapaa hyvää kuningasta kolmen tyttärensä ja heidän sylikoiriensa ympäröimänä riemukkaista pidoista, rummuttamassa juomahaarikkaansa ja murheensa unohtaneena. Koskaan ei Emma kerää voimiaan elpyneenä Flaubertin isän oikeaan aikaan vuodattaman kyynelen sympaattisista suoloista. Minkä kehityksen läpi se tai tämä suosittu henkilö onkin käynyt kirjan kansien välissä, hänen kohtalonsa on vakiintunut meidän mielessämme, ja samalla tavoin me odotamme ystäviemme seuraavan sitä tai tätä loogista ja sovinnaista kaavaa, jonka olemme heille vakiinnuttaneet. Siten X ei koskaan tule luomaan kuolematonta musiikkia, joka poikkeaisi niistä toisen luokan sinfonioista, joihin hän on meidät totuttanut. Y ei koskaan tee murhaa. Z ei koskaan eikä missään olosuhteissa petä meitä. Kaiken me olemme järjestäneet mielessämme, ja mitä harvemmin me näemme jotakuta henkilöä, sitä suurempi on tyydytyksemme havaitessamme, kuinka tottelevaisesti hän sopeutuu meidän käsitykseemme, milloin vain hänestä kuulemmekin. Jokainen poikkeus meidän säätämistämme kohtaloista tuntuisi meistä ei ainoastaan luonnottomalta vaan jopa epäeetilliseltä. Meistä olisi miellyttävämpää, jos emme olisi lainkaan tunteneet naapuriamme, entistä hot-dog-kojun pitäjää, jos käy ilmi, että hän on juuri tuottanut aikansa suurimman runoteoksen." 

Vladimir Nabokov: Lolita (suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari)