Vuonna 1968 ilmestynyt "Tämä on huone 8" on Samuli Parosen (1917-1974) lahja suomalaiselle novellille. Etupäässä romaanikirjailijana ja erityisesti aforistikkona elämään jäänyt, vasta 47-vuotiaana (Beckettin innoittamana!) debytoinut Paronen nousi esiin niin monen kirjallisuusihmisen suosituksissa, että häneen oli viimein tutustuttava.
"Tämä on huone 8" liikkuu ajallisesti Parosen elämänvaiheiden tahdissa. Alkupuolen novelleissa liikutaan sisällissodan ajassa ja 30-luvulla, loppuosassa 60-70 -luvun kaupungistuvassa Suomessa. Paronen ammentaa elämänmakuisiin novelleihinsa omasta elämänpiiristään – vankileirillä kuollut punainen isä, influenssaan kuollut äiti, orvoksi jäämisen kokemus sekä sekalaiset työt metsä- ja rakennustöissä ovat Parosen novellikokoelman keskeisiä sidosaineita. Parosesta muistelmateoksen kirjoittanut Hannu Mäkelä toteaakin nettisivuillaan, että lähes kaikki Parosen fiktio perustui todellisiin tapahtumiin ja Parosen omiin kokemuksiin, mutta viime kädessä fiktion ehdoilla tietenkin.
***
Paronen käyttää varsinkin lapsen näkökulmasta kerrotuissa novelleissaan omaperäistä vapaata epäsuoraa ilmaisua, jossa ulkopuolinen kertoja taivuttaa ilmaisunsa näkökulmahenkilönsä puheeksi. Väliin fokus nostetaan reiluun laajakuvaan ja siirrytään lähes aforistiseen ilmaisuun. Paronen pyörittää vahvasti myös pitkiä dialogiosuuksia, joissa hallitsevat juurevat puhekielisyydet ja murreilmaisut. Näiden elementtien jännitteestä syntyy kiinnostavia tunnelmia, tässä pohtii äitinsä kulkutaudille menettänyt Vilho-poika:
Välillä Paronen kirjoittaa suorastaan ilmiömäisesti, luoden lyhyeen tilaan todella monikerroksista ja -etäisyyksistä kerrontaa. Jo mainitusta Reisu-novellissa, joka on ehkä kokoelman vahvin suoritus, kannattaa kaivaa esiin kohtaus jossa päähenkilö kävelee puolitutun tytön kanssa tiellä. Katkelma on turhan pitkä siteerattavaksi kokonaan, mutta se alkaa kutkuttavalla tavalla kuvata tytön ja pojan välisen jännitteen syntymistä:
"Tämä on huone 8" liikkuu ajallisesti Parosen elämänvaiheiden tahdissa. Alkupuolen novelleissa liikutaan sisällissodan ajassa ja 30-luvulla, loppuosassa 60-70 -luvun kaupungistuvassa Suomessa. Paronen ammentaa elämänmakuisiin novelleihinsa omasta elämänpiiristään – vankileirillä kuollut punainen isä, influenssaan kuollut äiti, orvoksi jäämisen kokemus sekä sekalaiset työt metsä- ja rakennustöissä ovat Parosen novellikokoelman keskeisiä sidosaineita. Parosesta muistelmateoksen kirjoittanut Hannu Mäkelä toteaakin nettisivuillaan, että lähes kaikki Parosen fiktio perustui todellisiin tapahtumiin ja Parosen omiin kokemuksiin, mutta viime kädessä fiktion ehdoilla tietenkin.
***
Paronen käyttää varsinkin lapsen näkökulmasta kerrotuissa novelleissaan omaperäistä vapaata epäsuoraa ilmaisua, jossa ulkopuolinen kertoja taivuttaa ilmaisunsa näkökulmahenkilönsä puheeksi. Väliin fokus nostetaan reiluun laajakuvaan ja siirrytään lähes aforistiseen ilmaisuun. Paronen pyörittää vahvasti myös pitkiä dialogiosuuksia, joissa hallitsevat juurevat puhekielisyydet ja murreilmaisut. Näiden elementtien jännitteestä syntyy kiinnostavia tunnelmia, tässä pohtii äitinsä kulkutaudille menettänyt Vilho-poika:
"Vaan on se kummallista kun sisiliskoille kasvaa uus pyrstö jos vanha menee poikki, ja niitä menee paljon, on ne niin rapeita, ja hiirenhäntiä menee, ja ravunsaksia, ja tikannokkia kuluu paljon, ja kaikki ne saavat uuden hännän, tai sakset, tai nokan, mutta ihmisille ei kasva uutta jalkaa jos poikki menee, paitti puujalan saa jos itte tekee tai joku toinen. Ellei sitten kasva kuoltua sellaisille jotka menevät taivaaseen, uuvet jalatkin ja kaikki. Ei sitä tiijä, sitä vaan kuuluu olla niin kuin tietäisi niin olevan, vaikka tietäisikin ettei tiijä."Paronen liu´uttaa novelleihinsa välillä hyvinkin paljon unijaksoja ja takaumia, joihin siirrytään paikka paikoin esimerkillisen hienojen siirtymien kautta. Paronen on myös taitava keksimään tekstiä rytmittäviä ja välillä hyvinkin ekonomisia leikkauksia. Tässä pari esimerkkiä hienosta "Reisu"-novellista, jossa nuoret miehet lähtevät liikenteeseen työn perässä:
(kaupassa leivänostossa)
"Nälkäkin oli tullut taas. Voita ja leipää oli kaupassa, olisi ollut enemmältikin, mutta rahat –.
– Ei syyvä kaikkea kerralla, sanoi Konsta.
– Ei, sanoi Oskari ja taittoi puolikasleivän taskuunsa.
Saivat rahoilla vielä pari kaikista halvinta junapilettiä, jotka olivat kuin vain pääsyliput junan sisään. Junapäällikkö ottikin laput kohta pois ja sanoi:
– Seuraava asema."
(vieraassa talossa ruokailemassa)***
"– Joo, mitähän se ruoka maksaa?
– Ei se mitään, sanoi isäntä.
Mitähän se meinasi, mietti Oskari mennessään. Luuli vissiin ihan köyhäksi. Tiessä oli niin korkea harjannekohta että taivaanranta näkyi. Se liikkui."
Välillä Paronen kirjoittaa suorastaan ilmiömäisesti, luoden lyhyeen tilaan todella monikerroksista ja -etäisyyksistä kerrontaa. Jo mainitusta Reisu-novellissa, joka on ehkä kokoelman vahvin suoritus, kannattaa kaivaa esiin kohtaus jossa päähenkilö kävelee puolitutun tytön kanssa tiellä. Katkelma on turhan pitkä siteerattavaksi kokonaan, mutta se alkaa kutkuttavalla tavalla kuvata tytön ja pojan välisen jännitteen syntymistä:
"Heidän haastellessa jonninjoutavia yhtyi menoon jotain salaperäistä, kuin he olisivat olleet menossa jonnekin muuas, ehkä omenavarkaisiin. Ei, niitähän ei tähän aikaan vielä ollut, mutta jonnekin muuas pikku pahantekoon."ja vähän myöhemmin:
"Sanat kompastelivat, ne hapuilivat kuin jalat pimeässä, oudossa huoneessa jossa ei tiedä minkämuotoinen se on, mitä sisällä on, ja missä ääret. Olivat hetken sillan pielessä. Yö oheni, ja tuli aamu. Tyttö meni poispäin yli nurmikon, oheni ja hupeni pois. Sillan alla teki vesi hiljaista menoa, hieman solisi."Kokoelman viimeisissä, selvästi alkupäätä fragmentaarisemmissa novelleissa voi jo halutessaan nähdä vähän sen "Peketinkin" vaikutusta. Sieltä suunnasta vielä yksi esimerkki Parosen monikerroksisesta kerrontatyylistä:
"Ohuen takin alla kaksi risaa villapaitaa tappeli pakkasta vastaan. Taskussa pari lihapullaa jäässä. Yksi vanki olisi kerran ottanu puuroa pakkiin, muttei sillä ollut pakkia. Se otti taskuun. Kun puuro jäätyi se otti sen pois taskusta ja järsi kädestä piikkilangan takana. Tuuli työnsi katukuilussa ihmisiä yhtäänne, mutta toiset pistelivät pää harteissa vastaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti