Suomalaisia kvartaalirottia romahduksen partaalla

"Kukaan ei enää tiennyt mitä todella tapahtui, kukaan ei hallinnut tilannetta. Mitä joku Manner millekään mahtoi -– lupauksineen, laskelmineen, visioineen, joihin ei ikinä olisi pitänyt uskoa. Mannerin takana riehuivat suuremmat voimat, liian suuret. Mannerkin oli, niin kuin yhä useampi, pelkkä risteyskohta monikerroksisessa verkostossa, joka inhimillisen toiminnan ulottumattomissa, siltä ainakin tuntui, levisi äärettömiin; seitissä, joka oli huomaamatta kutoutunut koko maapallon ympärille ja jota pitkin salakähmäisin, ennakoimattomin liikkein vilistivät edestakaisin saaliitaan ahnehtien nämä merkilliset hämähäkit, lukit, joita ei voinut vetää tilille mistään, koska oikeastaan niitä ei ollut olemassakaan, ja sikäli kuin olikin, ne vain toteuttivat ikiaikaista luontoaan, tehtävää, jonka heille oli kohtalo tai mikä lie korkeampi voima joskus aikojen alussa määrännyt."

Erityisesti draamakirjailijana tutuksi tulleen Pasi Lampelan (s. 1969) novelleissa (luin hänen 2007 ilmestyneen esikoiskokoelman "Hellekausi") ja 2011 ilmestyneessä romaanissa "Kiusaajat" esitellään romahtelevia, sisäisten ja ulkoisten demonien kiusaamia nykysuomalaisia. Valo ei juuri heidän risukasoihinsa kajasta, eikä maailman spontaani kauneus pääse lämmittämään kovaksi muuttuneessa menossa.

Lampela maalaa nyky-Suomesta aika lohduttoman kuvan, ja yhteiskunnallinen todellisuus dominoi pahaksi onneksi hänen maailmassaan vahvasti yksilöiden kohtaloita. Kiina-ulkoistusten takia käytävät yt-neuvottelut, koulukiusaaminen ja yleinen merkityksettömyys vallitsevat, toisilla on rahaa ja toisilla ei, köyhät ovat onnettomia joka tapauksessa ja rikkaidenkin kulissien takana tapaa löyhkätä. Ihmiset kaipaavat toisiltaan joko palveluksia tai seksiä, aitoa ja vilpitöntä rakkautta Lampelan sivuilla näkee kovin harvoin.

Lampelan tyyli on suoraviivaista mutta silti hyvällä tavalla avointa, ei liian osoittelevaa eikä teennäistä. Kertojat ovat eläviä ja osa hänen novelleistaan, vaikkapa vankilasta vapautuvan äidin ja hänen poikansa päätymistä ilotalobisnekseen kuvaava "Motelli", jäävät vahvasti mieleen kummittelemaan.

Omaan makuuni näin vahva yhteiskunnallinen kytkentä (myös ihmisten kohtaloiden määrittäjänä) ja Lampelan edustama realistinen ja todellisiin paikkoihin kytketty ajankuvaus (toki voidaan keskustella siitä, onko Lampelan ajankuva oikeasti realistinen vai ei) vie kuitenkin osittain etenkin Lampelan novelleilta sen vaikeasti määriteltävän symbolisen ja esteettisen kohtalonomaisuuden, joka usein erottaa hyvät tarinat todellisesta novellitaiteesta ja tuo lukijalle olon siitä, että kirjoittaja näkee paikkaan johon ei ilman häntä koskaan näkisikään. Lampelan teksteistä kylläkin avoimesti välittyykin ensi sijassa yhteiskunnallinen ja dramaturginen eetos, ei niinkään kytkeytyminen osaksi taidenovellin perinnettä.

Samankaltaisten teemojen parissa viihtyvään Juha Seppälään verrattuna Lampelan teokset ovat kirjallisesti pelkistetympiä ja varmasti suurimmalle osalle ihmisistä helpommin lähestyttäviä. Samantyyppiseen maailmankuvaan nojaavasta Arto Salmisesta Lampelan taas erottaa tukevampi ankkuroituminen keskiluokkaan ja sen ihmisiin sekä Salmisen usein jopa ääneen naurattavan verbaali-iloittelun puuttuminen.

***

Esikoisromaani "Kiusaajista" omaperäisen tekevät sen lyhyet, muutaman sivun mittaiset luvut, joilla lukioikäisen, koulukiusatun päähenkilön kesää uusrikkaan enonsa huvilan vahtina kuvataan. "Kiusaajia" lukee suurella mielenkiinnolla, vaikka välillä sivuilla välähtää tietty nuorisokirjamaisuus. Toki on myös niin, että nuoren sivullisen kasvutarina naisfantasioineen ja tulevaisuudensuunnitelmapaineineen on hankala ja monesti koeteltu laji, ja näitä lajiodotuksia vasten Lampela onnistuu urakassaan varsin hyvin.

Lampelan novelleista tutulla tavalla "Kiusaajien" päähenkilöä syö epämääräinen ja välillä raivokkaaksi yltyvä sisäinen tuska, joka väijyy koko ajan fiksun nuorenmiehen tajunnassa eikä lupaa kovin hyvää hänen tulevaisuudelleen. Suomalaisen nykykirjallisuuden mittapuulla omaperäisen väkevästi kuvattu sisäinen tuska, jota kehystää jumalan lopullisesti tappanut ja yksinäisyyteen tuomittuja ihmisiä mielin määrin riepotteleva globaalikapitalismi, on Lampelan tuotannon kova ydin, ottakaa tai jättäkää:

"Elämä piti häntä panttivankina lainasta, jota hän ei ollut koskaan ottanut. Ei hän ollut pyytänyt saada syntyä, ei häneltä ollut koskaan kysytty mitä hän  halusi."

Tai:

"Mikään ei tässä elämässä riitä. Mikään ei tässä vitun saatanan elämässä riitä."