Lapsiperhesotkua ja 2000-luvun käpylehmiä

En tiedä, miten hyvin lastenkirjat sopivat blogini “profiiliin” mutta menköön. Onhan täällä monesti haikailtu lapsuuden maagiseen maailmaan ja sen kriittisen järjen poissaolon mahdollistamaan autenttiseen elämiskokemukseen (nyt on lausuttu riittävän monta isoa pseudoälykästä sanaa, joten varsinainen tarina voi alkaa).

Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen “Mennään jo kotiin” (2007) on hienosti tehty kokonaisuus, klassisesta lapsen kylälauseesta poimittua otsikkoa myöten. Savolainen on piirtänyt lähinnä tuttavaperheidensä kotien perusteella elämänmakuisia, realistista lapsiperhesotkua ja harkittujen kalustehankintojen kanssa somasti rinnakkaineläviä Ikea-huonekaluja pursuavia kuvia. Kuvien värikylläisyys, mukavasti notkuvat perspektiivit ja hauskan epälastenkirjamaisesti piirretyt ihmiset vievät mukanaan kyynisemmänkin tarkkailijan ja koko perhe pääsee bongaamaan kodeista kaikille tuttua tavaraa (ks. esimerkkikuvat täältä ja täältä). Katajavuori on kirjoittanut kuvien pohjalta tekstit, joissa mennään lasten mielikuvituksen luomaan maailmaan sisään niin että pullikset lentelevät. Näin kertoo Terje roolistaan legosairaalan primus motorina:

“Eläimilläni on paljon sairauksia. Rakennan niille legoista sairaalaa. Dinosauruksella on kurkku kipeä ja verenpainetta ja hiekkaa silmissä. Ei bakteereja. Annetaan kurkkulääkettä. Sarvikuonolta verenpaineenmittaus. Röntgenkuvissa ei murtumia. Panda Kaukonen: niskasärkyä. Sai rentouttavan pistoksen. Kotiin lepäämään. Krokotiili Saulonen: hännän suomut aristavat. Maha purisee. Vieraita esineitä vatsassa. Kotiin ja vessaan.”

Eri lasten näkökulmista kirjoitetuissa lyhyissä monologeissa vilisevät rannekelloilla tehdyt aurinkokissat, pohdinnat enkeleiden olemassaolosta, romuaarteet, harras pyrkimys potkia samaa jääkokkaretta koulusta kotiin sen täysin hajoamatta, talonrakennusprojektin keskeiset asiat lapsen näkökulmasta ja lapsen maailman tiukasti todellisuuteen ankkuroivat syntymäpäivärituaalit. Maahanmuuttajien ja avioerolasten näkökulmaa ei luonnollisesti ole unohdettu. Pihalla tehdään edelleen asioita, joista aikuisten ei kannata tietää:

“Kun lumi alkaa sulaa, teen pihalla limpparia ämpäriin. Minä laitan siihen vettä, hiekkaa ja lunta. Sitten vispataan ja vatkataan. Limpparin kanssa syön perunamuussia. Perunamuussiin tarvitaan räntää ja loskaa. Ja taas ravistetaan ämpäriä. Rännin alta saa vettä, jota tarvitaan, ettei muussista tule klimppistä.

Sama kaksikko on tehnyt myös Pentti-kirjoja, jotka lähtevät seuraavaksi hakuun. Meidän perheessä nämä toiminevat jo siksi, että lapsillamme on Pentti-ukkeja kaksin kappalein.


ps. Muitakin viihdyttäviä lastenkirjoja on tullut viime vuosina luettua. Klassisia Grimmin juttuja on jankattu monina eri versioina ja väännöksinä (mm. Maisan luojan Lucy Cousinsin versiot ovat saaneet jälkikasvun hyväksynnän), alkuperäiset tuntuvat nykyajan pehmokontekstissa vähän brutaaleilta… “Kirja-kirjoista” Fedja-sedän seikkailut toimivat edelleen mahtavasti, samoin vanhat kunnon Muumit. Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki naurattaa näköjään nykypolveakin eikä Liisa ihmemaassa lakkaa koskaan viehättämästä (sitä on luettu vanhana Anni Swanin käännöksenä, Tove Janssonin kuvitukset). Eniten omia tunteita liittyy lähes kaikkeen Astrid Lindgrenin kynästään päästämään (Veljeni Leijonamieli ja Ronja ovat onneksi vielä korkkaamatta!). Kuvakirjoista riemua ovat viime aikoina saaneet aikaan mm. Riikka Ala-Harjan ja Ilmari Hakalan “Aavikko ja makrillimeri”, lähes kaikki Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatut ja Patut ja itse olen mieltynyt kovasti myös Kunnaksen Koiramäkiin, joiden kautta on haettu syvyyttä mm. Gallen-Kallelan Kalevala-tauluihin. Ranskankielisessä repertuaarissamme palaamme aina amerikkalaisen Stephanie Blaken klassisiin suorituksiin “Caca boudin”, “Je veux des pâtes” ja “Superlapin”. Ranskankielisissä kouluissa eri ikäryhmille kustomoiduissa “Ecole des loisirs” -kustantamon kuvakirjoissa on monia muitakin helmiä mukana, ja on mukavaa että koulusta saa kerran kuussa kirjan matkaan. Ruotsissakin osataan: Wieslanderien Mimmi-lehmät pyörivät käsissä harva se viikko.