Sarjakuvataidetta X-sukupolven tuskasta

"Ghost Worldin" Enid Coleslaw 

(Kaikki postauksen kuvat ovat ottamiani valokuvia Clowesin albumeista)

Eightball-sarjakuvakirjoillaan suursuusion saavuttanut amerikkalainen Daniel Clowes (s. 1961) on suosikkini englanninkielisistä sarjakuvataiteilijoista. Olen ihan yhtä ihastunut hänen tapaansa piirtää kuin hänen kykyynsä luoda vinksahtaneita  maailmoja, jotka vilisevät (itse)ironisia ja -tietoisia henkilöitä, joilla tuntuu aina olevan liikaa aikaa märehtiä freudilaisissa identiteettikriiseissään ja harrastaa kaikenlaista omituista. Juutalaistaustaisen Clowesin henkilöt ovat lähes poikkeuksetta ironian lävistämiä hylkiöitä ja nörttejä, jotka elävät ikuista nuoruuttaan luovan pitkäveteisyyden tilassa. Suurin osa Clowesin hahmoista on selvästi sukua MTV:n klassiselle Beavis and Butthead -spin-offille eli Darialle, joka on itselleni aina edustanut jonkinlaista läpi-ironisoituneen "x-sukupolven" kuvauksen huipentumaa.

***

Ehkä tunnetuin Clowesin luomista maailmoista on kahden älykkään, sanoilla ja populaarikulttuurin kiemuroilla kikkailevan teinitytön angsteilua ja aikuistumisen myötä tapahtuvaa erilleen kasvamista kuvaava "Ghost World", joka ilmestyi alun perin pätkinä Eightballissa. Huomaan palaavani "Ghost Worldiin" yhä uudestaan ja uudestaan. 

"Ghost World" on mahtava esimerkki sarjakuvan voimasta taidemuotona: parhaimmillaan se voi yhdistää elokuvan dramaattisia leikkauksia ja näkökulmia, romaanitaiteen tasoista tekstiä sekä luoda täysin omanlaisensa visuaalisen maailmansa, jonka rajoitteena on vain piirtäjän mielikuvitus ja taito. On mukavaa, että Suomessakin sarjakuva on alkanut vakiinnuttaa asemaansa itsenäisenä taidemuotona – esimerkiksi englannin- ja ranskankielisessä maailmassa sarjakuvanovellin ja sarjakuvaromaanin käsitteet ovat vakiintuneet jo kauan aikaa sitten.

Ghost Worldin toinen päähenkilö on juutalaistaustainen Enid Coleslaw (arvaat varmasti mistä nimi on anagrammi), joka vaihtaa tyyliään kuin paitaa ja tuskailee isoista ja pienistä asioista. Hänen uskollinen ystävänsä Rebecca Doppelmeyer on Enidin sanoin "skinny blond WASP", jota kaikki miehet Enidin pelkojen mukaan haluavat enemmän kuin häntä itseään. Vähän freudilaisittain vääntäen häntä olisi helppo pitää jonkinlaisena Enidin persoonan jatkeena tai ihanneminänä, varsinkin kun häneen viitataan myös nimellä "Doppelgänger".

"Ghost Worldin" yhdellä tehostevärillä, valjulla vihreällä, kuvitetussa nimettömäksi jäävässä amerikkalaiskaupungissa seikkailee pedofiilejä, oletettuja saatananpalvojia, kädestä ennustajia,  säälittäviä erakkoja ja mistään tajuamattomia aikuisia. Kaiken ironian, omituisuuksien palvomisen ja etäännytyksen takana tytöt ovat kuitenkin tavallisia teinejä, jotka kaipaavat rakkautta, läheisyyttä ja jännittäviä kokemuksia – niihin kuitenkaan kunnolla pystymättä. Teini-ikää parhaimmillaan siis. Kirjan lopun tunnelma tyttöjen valitessa tiensä on suorastaan runollisen hieno.

(Ghost Worldista on tehty myös ihan kohtuullisen viihdyttävä leffa, jonka pääosissa ovat Thora Birch ja Scarlett Johansson.)

***

Tohtori Infinityn ohjelmajulistus

Toinen suosikkini Clowesin luomuksista on sarjakuvateollisuuden ja -fanien maailmaan keskittyvä "Pussey", joka kertoo kulttimaineeseen nousevasta sarjakuvapiirtäjä Dan Pusseysta. Pussey tulee osaksi omituisen tohtori Infinityn tiimiä. Infinityn tavoitteena on nostaa sarjakuva sen ansaitsemaan asemaan amerikkalaisessa kulttuurissa. Kaiken hienostelun ja teoretisoinnin takana on kuitenkin perinteistä supermiessarjakuvaa, joka myy kuin häkä. Ironisoiden Clowes kuvaa sarjakuvamessuja, joilla hänen itsensä edustama älykkäämpi sarjakuva (englannin "highbrow" on mahtava sana, en keksi sille kunnollista käännöstä) jää mopen osalle, fanilaumojen piirittäessä Infinityn porukoita. Sarjakuvan lopussa "Ghost Worldin" Enid ja Becca tekevät ironiset cameo-roolit, joiden merkitys jääköön tässä paljastamatta. 

***

Löysin hiljan kirjastosta suomeksi ilmestyneen Eightball-sarjan "Gynekologiaa", joka on hienon moniulotteinen kertomus Epps-nimisestä miehestä, joka vie freudilaiseen kontekstiin vahvasti asettuvan identiteettietsintänsä äärimmäisyyksiin. 

Eppsin ja muiden omituisten hahmojen kautta Clowes näyttää, että nykyajan minäkulttuurissa rypevällä ihmisellä ei ole muuta kuin jumalattoman yksityiskohtaiseksi paisuva omassa navassa rypeminen, jota miljoonat ja miljoonat ihmiset harrastavat tahoillaan. Massasta voi valita kenet tahansa, ja keriä esiin satunnaisen Eppsin satunnaiset persoonallisuuspiirteet.

***

Eightball-sarjakuvien jälkeen ilmestyi itsenäisenä teoksena "Wilson", joka on kertomus itsekseen nahjustelevasta ja erittäin pahasuisesta keski-ikäisestä poikamiehestä (Clowes on kuvannut Wilsonin puhetyyliä sanoin "a lot of what he says is me if I had an unfiltered id"), jonka elämää Clowes käy läpi yksisivuisten strippien kautta. Strippien piirrostyyli vaihtelee sivuittain varsin realistisesta New Yorker -tyylistä suorastaan tenavamaiseen ilmaisuun, mikä tuo kertomukseen hauskan säväyksen (ks. täältä useampikin sivun strippi) . Wilsonissa Clowes on siirtynyt x-sukupolven tuskan kuvaamisesta universaalimpiin ihmisenä olemisen ja vanhenemisen teemoihin. Wilsonissa on monia hyviä oivalluksia, mutta kokonaisuus jää aiempiin tuotoksiin nähden vähän vaisuksi. Ei synny tuntua itsenäisen maailman luovasta teoksesta, joka ansaitsisi sarjakuvaromaanin vaativan nimen.