Orkidea ja kimalainen

"Mais, chose plus étonnante encore, l'attitude de M. de Charlus ayant changé, celle de Jupien se mit aussitôt, comme selon les lois d'un art secret, en harmonie avec elle. Le baron, qui cherchait maintenant à dissimuler l'impression qu'il avait ressentie, mais qui, malgré son indifférence affectée, semblait ne s'éloigner qu'à regret, allait, venait, regardait dans le vague de la façon qu'il pensait mettre le plus en valeur la beauté de ses prunelles, prenait un air fat, négligent, ridicule. Or Jupien, perdant aussitôt l'air humble et bon que je lui avais toujours connu, avait—en symétrie parfaite avec le baron—redressé la tête, donnait à sa taille un port avantageux, posait avec une impertinence grotesque son poing sur la hanche, faisait saillir son derrière, prenait des poses avec la coquetterie qu'aurait pu avoir l'orchidée pour le bourdon providentiellement survenu."

"Mutta mikä vielä hämmästyttävämpää, tuskin oli paronin asenne muuttunut, kun Jupien jo muutti omansa sen mukaisesti ikään kuin olisi noudattanut jonkin salaperäisen taiteen sääntöjä. Paroni yritti nyt peitellä äskeistä vaikutelmaansa, mutta näytti korostetusta välinpitämättömyydestään huolimatta loittonevan perin vastahakoisesti, meni ja tuli, tuijotti tyhjää tavalla jonka arveli tekevän eniten oikeutta silmilleen kasvoillaan omahyväinen, huoleton, narrimainen ilme. Jupienin kasvoilta oli vastaavasti välittömästi kadonnut hyvin tuntemani ystävällinen ja alamainen ilme, hän oli – kuin yksissä tuumin paronin kanssa – kohottanut päätään, kohensi näyttävästi ryhtiään, pani groteskin julkealla eleellä kätensä kupeelleen, pyllisti kopeasti, poseerasi siinä keimailevasti kuin orkidea ikään sallimuksen lähettämän kimalaisen saapuessa."

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä: Sodoma ja Gomorra